lauantai 31. toukokuuta 2014

Splatter nails + alennuskoodi!

Nopea postaus NOTD:sta, alkoi jo ne maleficent - kynnet haukotuttaa! Piti saada jotain rajumpaa kynsille ja kokeilla jotain uutta, joten behold: splatter kynnet! Mieluisat tuli, tosin lakan roiskiminen ei luonnollisestikkaan sujunut ko. rähmäkäpälältä mitenkään älyttömän siististi. Lakkaa oli seinissä, pöydässä, ikkunalaudalla ja kaikissa lakkapulloissa. Hups.
Splatter-manikyyri syntyi tässä tapauksessa pillin avulla. Laitoin alustalle pienen pisaran lakkaa, jossa uitin puoliksi leikkaamaani pillin puolikasta, puhalsin toiseen päähän kunnolla ja tadaa. Pillin leikkasin kahtia siksi, että sain enemmän kontrollia mihin lakka lenteli. Mukamas.


Ja saatoin valita myös vähän halloween teemaiset värit. Oranssi on Dependin 391, vaati kolme kerrosta ja olisi ehkä vaatinut vielä neljännen mutta annoin olla. Oranssi on paljon enemmän neon kuin kuvista nyt välittyy. Musta hiekka on OPI:n Emotions, ja tämä oli oikeastaan heräte hankinta aikoinaan, kun en saanut käsiini Zoyan Dahliaa, jota vieläkin himoitsen. Emotions on myös kaunis, sisältää pienempää ja vähän isompaa matta hippusta, kuvassa kaksi kerrosta. Kuvissa se näyttää jostain syystä jotenkin vähän ns. märältä, mutta matta sen kuuluisi olla.

Ainiin! Luotto valkoiseni, OPI Alpine Snow, on saanut vakuuttavan kilpailijan. Wet'n'Wildin French White Cremé. Peittää moitteetomasti kahdella kerroksella. 

     Kynsillä: Wet'n'Wild French White Creme, CG Liquid Leather, Depend 391 sekä Essie Lilacism.

Ja sitten lupailemaani alennuskoodiin, eli saanen esitellä blogini ensimmäisen yhteistyötekijän, Born Pretty Store! Alla oleva alennuskoodi löytyy myös blogini sivupalkista jatkossa. Arvioin myöhemmin myös muutamia BPS:n tuotteita, pysykää siis kuulolla! :)



 

5 kommenttia: