lauantai 16. elokuuta 2014

UNICORNS!


Vesimarmorointia jälleen! Sävyiksi valikoitui taas punaisen sävyjä, sillä haluisin päästä käyttämään BPS:ltä saamiani suloisia rusetteja. Ideana oli että voisin dipata mukiin monta sormea kerralla, ja näinollen säästää hieman aikaa (jonka kyllä otin kivasti takaisin kun aloin putsailemaan sormia, en nimittäin vaivautunut teippaamaan kynsien ympäriltä.. genius!), joten piirtelin kippoon tällä kertaa satunnaisia kuvioita.

Linkit ovat vain teitä helpottamasssa, en hyödy niitten klikkailuista mitenkään. :)


Dippasin kaikki sormet peukaloa lukuunottamatta, ja tälläistä sieltä tuli! Ihan kiva kuvio! Kaikille sormille vähän erilaista. Lakoiksi valikoitui OPI:n Casino Royal sekä Elephantastic Pink. Lakat marmoiroivat kohtuullisen hyvin, hieman ehkä oli takkuilua leviämisen suhteen. Päälle lätkin sitten kerroksen China Glazen Fairy Dustia. Rusetit liimasin kynsiliimalla, ja hyvin pysyivät kaksi päivää moitteetomasti, hiuksien pesusta ja siivoilusta huolimatta. 



No, peukuthan jäi vielä marmoiroimatta ja hetken aikaa punnitsin vaihtoehtoja ja haeskelin inspistä. Olen viime aikoina kuluttanut kohtuuttoman paljon aikaa youtubessa katsellen professionalDQ:n videoita, ja hekotellen hulvattomille videoille. Jos et ole aikaisemmin törmännyt kyseiseen kynsitaikuriin mene ihmeessä katsomaan, aivan älyttömän hauskaa katseltavaa! :D Tästä inspiroituneena peukkuihin tein yksisarviset akryylimaaleilla! Jälki ei ole täysin virheetöntä, mutta hauskat ponit niistä tuli silti. 



Tulihan näistä aika tyttömäiset hömppäkynnet, mutta välillä on kivaa vähän hömppäillä :) 

tiistai 12. elokuuta 2014

Paisley nubbins

Hei kaikki ihanaiset! Kyllä, näette oikein, sain aikaiseksi viimein kirjoittaa blogipostausta. Blogi hiljaisuutta ei selitä mikään muu kuin se, että kuuma ja ei kauhean kynsi ystävällinen kesä on tehnyt pitkistä kynsistäni selvää, ja näin ollen  olen tympääntynyt hetkellisesti kynsien laittoon kokonaan. Olen lakannut yksittäisillä väreillä ja koristellut yksinkertaisilla leimoilla, mutta olen kokenut nöpökynteni olleen liian huonokuntoiset kuvattavaksi. Nyt sitten sain pikku inspiksen laittaa jotain monimutkaisempaa kynsille, ja sain aikaiseksi ottaa kuvatkin! 


Yön pikkutunneilla rupesin nypertämään paisley-kuviota kynsille, alla liukuväri tehty Essien Lilacism sekä Mint Candy Applella. Yksityiskohdat on tehty valkoisella akryylimaalilla. Pitäisi hankkia parempi pensseli, kuvioista nimittäin tuli liian paksua omaan makuun, mutta näillä mennään.
Tosiaan kynsinauhat ovat repeilleet ja kynnet muutenkin aika kehnossa kunnossa, mutta halusin silti väkerrellä jotain. Tein pieniä muutoksia kynsien hoitorutiiniin, saa nähdä tuottavatko ne tulosta. 


Vaikka kynsien osalta kesä ei ole ollut menestys, on muuten tullut vietettyä lomaa hyvässä seurassa nauttien. Mitenkäs muilla on mennyt, onko kynnet pysynyt kasassa ja kesä sujunut mukavasti? :)