perjantai 10. lokakuuta 2014

Nopeaa ranskalaista

Olen huomannut lähiaikoina kynsien laitolle jäävän todella vähän aikaa (jos vapaapäiviä ei lasketa!) joten nopeat manikyyrit ovat olleet suosiossa. Eräs ilta ennen nukkumaanmenoa naku kynnet rupesivat ahdistamaan liikaa, joten rupesin nopeasti sutimaan vapaalla kädellä ranskalaista manikyyriä Essien Peach Daquirilla. Alle tuli kerros Essien Madmoisellea sekä China Glazen Fairy Dustia. 


Meinasin jättää kynnet ilman muita koristeluita, mutta jotenkin ne sitten tylsistytti liikaa, ja kynsipetien karsea keltaisuuskin piti saada enemmän piiloon. Päädyin käyttämään pikkuisia kristalleja ja Born Pretty Storelta saatuja siirtokuvia. Parempi! Nopeat mutta silti kohtalaisen näyttävät, ja kestivät työntouhussakin jopa kolme päivää moitteetomina. 


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Harp On It

Töissä kovassa kulutuksessa sekä jatkuvassa käsienpesussa neliön muotoiset kynnet eivät oikein tahtoneet kestää, ja kulmat napsuivat poikki jatkuvasti. Päädyinkin näin ollen kokeilemaan uutta muotoa kynsille: pyöreää. 


Olin aluksi tosi epäileväinen miten kyseinen muoto sopisi, itsellä kun on aina ollut kulmikkaat kynnet. No, viilaussession jälkeen tulin toisiin aatoksiin, ja huomasinkin  tykkäileväni tätä pyöryläistä muotoa kovastikkin! Valitsinkin uutukaisille kynsille kokeilemattoman Color Clubin Harp On It holo ihanuuden! Keskisormeen vielä Born Pretty Storesta saamani kallo (koitin etsiä sille linkkiä mutta kyseistä tuotetta ei kai enää ole - yhyy!). 

Nyt kynnet ovat kestäneet kulutusta vallan mainiosti, ja myöskään lakat eivät ole lohkeilleet heti, niin kuin ennen niillä oli tapana. 

Mikäs teille on se mieluisin kynsien muoto ja miksi? :) 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Ihan pähkinöinä!

Wohoo Im back baby! Kyllä, on vierähtänyt suorastaan hävettävän pitkä aika siitä kun viimeksi sain julkaistuksi täällä jotain. Pahoitteluni! Syynä on yksinkertaisesti ollut varsin tapahtumarikas syksy. On tullut matkusteltua, sairasteltua, ja aloitettua aivan uudessa työpaikassa! Blogin alkutaipaleellahan olin tosiaan työtön, joten vapaa-aikani uudelleen järjestely on vielä hakusessa, ja kynsien lakkailu on jäänyt surullisen vähälle. Mutta pidemmittä surkutteluitta, siirtykäämme siis kynsilakkojen pariin!

Blogi hiljaisuuden jälkeen tarjolla olisi swatchit OPI:n uudesta kokoelmasta Peanuts, eli Tenavat. Kokoelmahan on suunniteltu ilmeisesti tulevaa halloweenia silmällä pitäen, mutta minusta sävyt olivat muutenkin oikein kivan syksyisiä. Minipullojen yhteispakkauksessa jonka itse sain, oli mukana myös 10 siirtokuvaa, joissa oli yleisimpiä Tenavat lausahduksia.  

Lakat ovat saatu testattavaksi Cesarshopilta , ja linkit ovat helpottamassa vain teitä hyvät lukijat, itse en hyödy niistä mitenkään. :) 


 Who Are You Calling Bossy?!? on musta creme, kuvassa kaksi kerrosta ja päällyslakka. Todella helposti levittyvä, ja melkeimpä jellymäinen lopputulos. Tykkäsin! Yhdelläkin kerroksella olisi voinut selvitä, jos jaksaa olla tarkka. Itse en omista OPIn Black Onyxia, joten en osaa koostumuksien samankaltaisuudesta sanoa. 


Good Grief! on sinappinen keltainen creme. Kuvassa kolme kerrosta ja päällyslakka. Pullossa arvelin sen olevan melkein identtinen aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneen I Just Can't Cope-Acabanan kanssa, mutta oli niillä kumminkin jonkin verran eroa. Ehkä hieman levittyvyys ongelmia ensimmäisellä kerroksella, mutta ei mitään minkä kanssa ei pärjäisi! 

Vasemmalla OPI I Just Can't Cope-Acabana, vasemmalla OPI Good Grief!


Where's My Blanket??? on glitterpläjäys, jossa on sekaisin pientä mustaa hexeä, sekä isoa mustaa, oranssia ja keltaista hexeä. Kuvassa yksi kerros Good Grief!:n päällä. Tämä kuivui puolimataksi, ja levittyvyys oli todella hyvä, glittereitä ei tarvinnut kalastella, ja koostumus oli sopivan juoksevaa. Pullossa kummatkaan glitterlakat eivät päässeet oikeuksiinsa!


To Be or Not To Beagle on kokoelman toinen glitter topperi, josta löytyy pientä hitulaa, tikku glittereitä, sekä isoa hexeä melkeimpä jokaisessa sateenkaaren värissä. Kuvassa yksi kerros Good Griefin päällä. Tämäkin oli erittäin helppo levittää, ei tarvinnut kalastella. Vaikka en ole tikkuglittereiden ystävä, tykkäsin tästä kuitenkin melkoisesti! ;) 

Kokoelma on saatavilla CesarShopilla, täysikokoiset pullot 14,80EUR sekä minikokoelma hintaan 19,90EUR. 

Mitkä fiilikset teillä jäi kokoelmasta, löytyikö "must have" -lakkoja? :) 

lauantai 16. elokuuta 2014

UNICORNS!


Vesimarmorointia jälleen! Sävyiksi valikoitui taas punaisen sävyjä, sillä haluisin päästä käyttämään BPS:ltä saamiani suloisia rusetteja. Ideana oli että voisin dipata mukiin monta sormea kerralla, ja näinollen säästää hieman aikaa (jonka kyllä otin kivasti takaisin kun aloin putsailemaan sormia, en nimittäin vaivautunut teippaamaan kynsien ympäriltä.. genius!), joten piirtelin kippoon tällä kertaa satunnaisia kuvioita.

Linkit ovat vain teitä helpottamasssa, en hyödy niitten klikkailuista mitenkään. :)


Dippasin kaikki sormet peukaloa lukuunottamatta, ja tälläistä sieltä tuli! Ihan kiva kuvio! Kaikille sormille vähän erilaista. Lakoiksi valikoitui OPI:n Casino Royal sekä Elephantastic Pink. Lakat marmoiroivat kohtuullisen hyvin, hieman ehkä oli takkuilua leviämisen suhteen. Päälle lätkin sitten kerroksen China Glazen Fairy Dustia. Rusetit liimasin kynsiliimalla, ja hyvin pysyivät kaksi päivää moitteetomasti, hiuksien pesusta ja siivoilusta huolimatta. 



No, peukuthan jäi vielä marmoiroimatta ja hetken aikaa punnitsin vaihtoehtoja ja haeskelin inspistä. Olen viime aikoina kuluttanut kohtuuttoman paljon aikaa youtubessa katsellen professionalDQ:n videoita, ja hekotellen hulvattomille videoille. Jos et ole aikaisemmin törmännyt kyseiseen kynsitaikuriin mene ihmeessä katsomaan, aivan älyttömän hauskaa katseltavaa! :D Tästä inspiroituneena peukkuihin tein yksisarviset akryylimaaleilla! Jälki ei ole täysin virheetöntä, mutta hauskat ponit niistä tuli silti. 



Tulihan näistä aika tyttömäiset hömppäkynnet, mutta välillä on kivaa vähän hömppäillä :) 

tiistai 12. elokuuta 2014

Paisley nubbins

Hei kaikki ihanaiset! Kyllä, näette oikein, sain aikaiseksi viimein kirjoittaa blogipostausta. Blogi hiljaisuutta ei selitä mikään muu kuin se, että kuuma ja ei kauhean kynsi ystävällinen kesä on tehnyt pitkistä kynsistäni selvää, ja näin ollen  olen tympääntynyt hetkellisesti kynsien laittoon kokonaan. Olen lakannut yksittäisillä väreillä ja koristellut yksinkertaisilla leimoilla, mutta olen kokenut nöpökynteni olleen liian huonokuntoiset kuvattavaksi. Nyt sitten sain pikku inspiksen laittaa jotain monimutkaisempaa kynsille, ja sain aikaiseksi ottaa kuvatkin! 


Yön pikkutunneilla rupesin nypertämään paisley-kuviota kynsille, alla liukuväri tehty Essien Lilacism sekä Mint Candy Applella. Yksityiskohdat on tehty valkoisella akryylimaalilla. Pitäisi hankkia parempi pensseli, kuvioista nimittäin tuli liian paksua omaan makuun, mutta näillä mennään.
Tosiaan kynsinauhat ovat repeilleet ja kynnet muutenkin aika kehnossa kunnossa, mutta halusin silti väkerrellä jotain. Tein pieniä muutoksia kynsien hoitorutiiniin, saa nähdä tuottavatko ne tulosta. 


Vaikka kynsien osalta kesä ei ole ollut menestys, on muuten tullut vietettyä lomaa hyvässä seurassa nauttien. Mitenkäs muilla on mennyt, onko kynnet pysynyt kasassa ja kesä sujunut mukavasti? :)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Ihanaa kamalaa vesimarmorointia


Nyt ollaan kuulkaa jännän äärellä! Marmorointi oli ihan lemppari puuhaa ennen blogin aloittamista, mutta onnistuin jotenkin kehittämään pienen fobian marmorointia kohtaan lueskellessani muiden bloggaajien kirotessa marmoroinin syvimpään helvettiin.(Jos jollekin on muuten epäselvää mitä vesimarmorointi on, laittakaapas Youtubeen hakusanaksi watermarbling)
No, unettoman yön seurauksena pääkopassa vinksahti joku, ja kaivelin vähän marmorointi tarpeita esille ja rupesin suunnittelemaan manikyyriä. Kaipasin pinkkiä kynsille pitkästä aikaa, joten muutamien testailujen jälkeen päädyin marmoroimaan China Glazen Bottoms Up:lla, Limbo Bimbolla ja OPIn Alpine Snow:lla. Ah, mikään ei ole niin mahtavaa kuin pudotella kynsilakka tippoja vesikippoon ja katsoa kun ne leviävät. 



Vesimarmointi on kai siksi niin kovin pelätty kynsitaiteen muoto koska siltä odotetaan liikaa. "Joo tää meni nyt ihan piloille kun toi kuvio on ihan oudon muotonen" Voi jukoviikarin viikset sentään,se on kynsilakkaa vedessä, mitä muutakaan siltä voi odottaa kuin täysin sattumanvaraisia kuvioita? Täysin symmetriset kuviot kannattaisi vaan unohtaa, ja taitella kaikennäköistä koukeroa veteen. Se on yllättävän rauhoittavaa! ;) Vaikka luokittelenkin itseni keskivertoa kehnommaksi marmoroijaksi, ajattelin jakaa muutaman pikku vinkin, jotka kannattaa pitää mielessä marmorointiin ryhtyessä!
  1. Jos töissä on ollut huono päivä, joku vei viimeisen tarjous jauhelihan kaupassa tai saat kyynerpäästä kylkeen bussissa ja saavut kotiin edes vähääkään huonolla tuulella, ÄLÄ MARMOROI. Lainaten Emmaa, arvosta mielenterveyttäsi.
  2. Ennen minkään sortin läträämiseen ryhtymistä, ota kaikki tarvikkeet esille ja käyttövalmiiksi (avaa lakkapullojen korkit, hammastikut pöydälle ja vaikkapa mahdollinen stressipallo käden ulottuville). Laita vesi ainakin tuntia ennen seisomaan pöydälle.
  3. Suunnittele ja testaile lakkoja. Kaikki lakat eivät toimi keskenään, tai ollenkaan vedessä. Suosi creme lakkoja, välttele glitteri ja shimmer lakkoja. Jos lakkojen "tuhlaus" huolettaa, tee vaikkapa vain aksenttikynsi tai kaksi. Huomioi myös paikka missä marmoroit, vetoisassa paikassa lakka kuivuu sekunneissa. Myös innokas hönkiminen mukia kohti on kohtalokasta.
  4. Teippaa sormien ympäriltä. Säästyt älyttömän isolta siivous urakalta, sillä lakkaa saattaa oikein kivassa tapauksessa olla ranteita myöten. 
  5. Kuvioit ovat äärimmäisen harvoissa tapauksissa täysin identtisiä joka kynnellä, joten älä turhaan säti itseäsi jos kuvioit eroaa toisistaan, se on paljon mielenkiintoisemman näköistä!
  6. Ja lopuksi, harjoittele. En suosittele kuitenkaan luopumaan päivätyöstäsi ja käyttämään kaikkea aikaasi vesimarmoroinnin salojen opetteluun, mutta hyvälle tuulelle sattuessasi kannattaa marmoroida!
Nyt onkin kaiken pätemisen jälkeen hyvä näyttää kaiken vesimarmoroimisen tulos.. Olisi pitänyt marmoroida kaikki sormet, mutta sen sijaan teinkin maailmankaikkeuden rumimmat kukat kylkeen. Aina ei voi onnistua.

Mitenkä siellä ruudun toisella puolella, tuoko marmorointi mielenrauhaa vai täytyykö verenpaine lääkitystäsi nostaa? 

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Would you marry me Dahlia?

Blogissani ei ole kauheasti nähty leimailua, sillä olen poikkeuksetta epäonnistunut niissä aina. Hyvin harvoin on kynsille jäänyt sellaiset leimailut jotka olisin täällä halunnut esitellä. Nyt sitten päätin että haluan leimata kynsille, ja perhana väännän kynsiä sitten niin kauan kunnes ne onnistuu.

Otin esille sitten kokeilemattomia ihanuuksia, joista toinen on Zoyan Dahlia. Olen varmasti lakkahöperyyden alettua aina halunnut sitä, ja kun viimein sen sain kätösiini vähän aikaa sitten olin pyörtyä onnesta. Siis musta glitter tekstuuri. Jos ikinä voitan lotossa (joka on melkoisen iso "jos", ottaen huomioon sen että en ikinä lottoa) aion ostaa tätä pullotettua rakkautta muutaman myyntierän ja kylpeä siinä. 
Ennen kuin alan kirjoittaa Dahlialle oodia, siirtykäämme kuviin olkaa hyvät. 

Behold, minulla on myös peukalo!
Kaveriksi tosiaan halusin leimata jotain, ja laattojani selaamalla päädyin konadin m98 laattaan ja kivaan kukkamaiseen kuvioon. Suureksi mielihyväkseni onnistuin leimaamisessa ensimmäisellä kerralla. Voitteko uskoa? En minäkään. Tietenkin kun kuvia tarkastelee läheltä niin eihän ne nyt aivan virheettömät ole, mutta annetaan nyt pienet kuitenkin sille että sain ihan mukiinmenevät leimaukset ilman sen suurempia raivokohtauksia. Jihuu!

Leiman toiseen nurkkaan töpöttelin sitten pienellä meikkisienen palasella KBShimmerin glitterpläjäystä Would Jubilee it?. Minun oli saatava se, koska siinä on kaikkia lemppari värejäni. Yritin heikohkoilla kuvaus taidoillani saada lähikuvaa siitä.


Eh, no on vähän epätarkka, mutta ainakin eri glitterit erottaa! On paria erikokoista pyörylää, kuusikulmiota sekä karvahitulaa. En erityisemmin pidä tikkuglitteristä, mutta tässä se on niin pientä että sitä tuskin huomaa. Aion lähitulevaisuudessa pyhittää tälle herkulle omankin lakkauksen joten sitä odotellessa! Vaikutti kuitenkin siltä, että isompiakaan glitereitä ei tarvinnut kauheasti kalastella. Pidin kuitenkin pulloa hetken aikaa ylösalaisin ennenkuin aloin lakkaamaan.


Leimauskynsillä on alla kaksi kerrosta lempparivalkoistani Wet'n'Wildin French White. Leimaukseen käytin uskaliaasti mustaa Konadin lakkaa ja päällyslakkoina HK Girlia sekä OPIn matta päällyslakkaa. 

Ai niin näyttäisin vielä tähän loppuun vertailun vuoksi Dahlian ja OPIn Emotionin. Emotionin hankin joskus Dahlian korvikkeeksi, mutta ovat ne kyllä loppujenlopuksi melkoisen erilaisia. 


Dahlia näyttääkin melkeimpä harmaalta Emotionin vierellä, johtunee sen suuresta hopean glitterin määrästä. Emotionissa taas on vähän erikokoista mustaa glitteria, mattaa ja ei mattaa. Emotions on myös huomattavasti tekstuurisempi ja "rosoisempi" pinnaltaan. Kyllä silti tämän lakkaajan veri vetää enemmän Dahliaan kuin Emotioniin. ;)

Kynsillä: KBShimmer Would Jubilee it?, Zoya Dahlia (<3), Wet'n'Wild French White sekä Konad black.

Mitäs sanotte, voiko sanoa onnistuneeksi leimailuksi? Pitäisikö blogissani näkyä enemmän leimailua? :) 


torstai 17. heinäkuuta 2014

Juhlakynnet

Esittelisin nopeasti kynnet jotka minulla oli perhetuttavani häissä. Juhlavaatetus oli minulla punainen toppi seka musta hame, joten ajattelin jotain yhteensopivaa kynsitaidetta. Niimpä sitten nappasin lemppari punaiseni, Essien Peach Daquirin. Niin mehukas ihana punainen! 


Päälle laitoin kerroksen KBShimmerin Prism Breakia ja maalasin päälle valkoisia kukkasia. Kyllä näillä kynsillä kelpasi juhlistella ihania häitä. :) 

Kynsillä: KBShimmer Prism Break sekä Essie Peach Daquiri.

Mitäs tykkäätte? Onko muilla tiedossa kesä häitä? :) 

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kiko kosmetiikkaa + kesäiset kynnet

Muu perheeni oli lomailemassa ihanaisessa Italiassa viikko takaperin, ja ohjeistin äitini ja siskoni nappaamaan mukaan Kikon kynsilakkoja jos niitä sattuisi eteen. Lomailu sijoittui Pohjois-Italiaan Piamonten alueelle, ja siellä ei pahemmin Kikon liikkeitä ollut. Onneksi Milanon lentokenttä tarjosikin kattavan valikoiman Kiko kosmetiikkaa. Äitini innostui ostamaan myös muutakin kuin kynsilakkoja, sillä tuotteitahan ei ole hinnoilla pilattu. 


Itse en ollut edes tietoinen muun Kiko kosmetiikan olemassaolosta, joten olikin iloinen yllätys saada kaikenlaista kokeiluun. Mukana oli myös paikallista kosmetiikkaa Cortemiglian alueelta, ihana käsirasva sekä kuorintavoidetta. Suloiset pitsikorvakorutkin oli vielä mukana, eikö ole suloiset! 



Ripsiväri tuli oikein kauniissa tuubissa, ja oli varustettu melko paksulla harjalla. Vaikka tuubissa lukee "extra volume", ei kyseisellä ripsarilla mitään mega tuuheita ja pitkiä ripsiä saanut. Harja kylläkin erotteli ripset hyvin ja antoi tasaisen kerroksen ripsiväriä, vähän piti varoa ettei tullut kerralla liikaa ja samalla paakkuja. Kivan kevyet ripset tällä saa perus päivämeikkiin, voi olla ettei tämä silti suosikki ripsiväriksi mene. 


Sininen on luomivärinä ehkä viimeisin mitä itse ostaisin, ja siksi olinkin varma ettei tätä tule kovasti käytettyä. Pienten testailujen jälkeen kuitenkin yllätyin iloisesti sävystä. Vaikka sävy paletilla näyttääkin intensiiviseltä, on se levitettäessä melko vaalea, ja minun makuuni juuri sopiva. Paletilla väri myös yrittää huijata olevansa shimmerinen, mutta iholla se on matta. Tykkään!


Sitten itse asiaan eli kynsilakkoihin! Äiti kysyi että minkälaista sävyä kaipailisin, ja ainoaksi ohjeeksi annoin "laivaston sininen". No ilmeisesti sävyvalikoimaa oli niin rutkasti että äiti ei halunnut ottaa sävyjen suhteen riskejä, vaan otti vähän kaikenmoista sinistä. Kauniita sävyjä kaikki! 
Vasemmalta lähtien sävyt 335 (Blue Inchiostro), 475 (Tropical Blue), 381 (Purple Gray) ja 856 Pearly Jeans. Tikuilla on jokaista sävyä kaksi kerrosta. 


Teinkin heti ihanalla Tropical Blue:lla pitkään suunnittelemani perhoskynnet. Iihana ihana sininen, sävy on ehkä hieman virheämpään taittavampi kuin kuvassa. Pullossa lakassa näkyy olevan hieman multi chrome tyyppistä vivahdetta, mutta ei kynnellä. Peitti hyvin kahdella kerroksella ja tykkäilin myös Kikojen sudeista, sopivan jämäköitä. 


Huh tulipa pitkä postaus! Mutta mitäs tykkäsitte Kikoista? Omistatteko jotain muutakin Kiko kosmetiikkaa, ja mitä tuotteita suosittelisitte? Itse aion kyllä tutustua muuhunkin Kikon tarjontaan. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Day 11: Neon gradient

Jotenkin pää löi tyhjää, vaikka aihe olikin helppo. Järjestelinkin kaikki neon lakat nenän eteen ja katselin, ja tulin siihen tulokseen, että liukuväri pinkistä keltaiseen olisi hauska. JA, varmaan jo melkein vuoden omistamani Orlyn Glowstick pääsisi viimeinkin kynsille. Olin hillonnut sitä hyvän tovin helmerissä, sillä kyseinen lakka oli niin hankala yhdistää minkään sortin koristeiluihin.


Aloitin Wet'n'Wildin valkoisella jotta neonit näkyisivät oikein kirkkaina,ja jonka kanssa olinkin muutaman päivän kun en osannut värejä siltä istumalta päättää. Sitten kun olin päättänyt lakat ja kostealla sienellä töpöttelin niitä kynsille, pohdiskelin koristeluita. Nyt kun väritkin nojasi jo hieman 80-luvun puolelle, ajattelin että tehdään nyt sitten oikein ultimate kasari kynnet! Tiikeri kuviota en ollut aikaisemmin tehnyt, joten googlettelin tiikereitä ja katselin sieltä vähän mallia. Tein kuviot akryylimaalilla, jotta virheen sattuessa se oli helppo korjata vedellä ja vanupuikolla.


Kynsillä: Orly Glowstick sekä Beach Cruiser.
Viihdyinkin näissä kynsissä yli viikon, ja koko sen ajan ne pysyivät moitteetomana, lukuunottamatta pientä kasvurajaa sekä kärkikulumaa. 

Mitäs kansa sanoo, oliko kynsillä liikaa vai sopivasti? :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Day 06: Fav Movie

Vihdoin voin jatkaa haastetta! Arkistoon onkin kertynyt muutamat haastekynnet, ja palan innosta jakaa ne teidän kanssa. On ollut niin ihanan sateinen päivä, että olen valmistellut jo muutamat haastekynnet postaukset valmiiksi.

Tämä päivä osottautuikin odotettua haastavammaksi, sillä minulla oli muutama hyvä leffa mielessä, mutta ne olivatkin liian hankalia toteuttaa. Yksi ehdokkaista oli huikean hyvä leffa Forrest Gump, mutta luovutin jo suunnittelu vaiheessa. Mietiskelin ja kaivelin kynsilakkoja, kun radiosta rupesi soimaan tämä kappale ja keksinkin siltä istumalta mitä teen.


Pirates of The Caribbean kynnet! Suunnittelu lähtikin sitten siitä, että halusin käyttää OPIn Skull & Glossbones, Pirates of The Caribbean: On Stranger Tides kokoelmasta ja myös jollekkin kynnelle taiteilla Jackin päähuivin ja sen yli roikkuvan koruhässäkän. 

Nimettömään päädyin laittamaan kolme kerrosta SpaRitualin Laugh Out Loudia edustamaan vettä, ja pikkurilliin ihanaista IsaDoran tekstuuria Gold Crush. Etusormeen laitoin mustan pyörylä niitin, joka viittaa Black Pearliin (joka on laiva joo, mutta sellaista en varmasti olisi osannut maalata!).


Kynsillä: SpaRitual Laugh Out Lous, OPI Skull&Glossbones sekä IsaDora Gold Crush.

Mitäs tykäsitte, tuliko onnistuneet? Ja onkos täällä muita Pirates of the Caribbean faneja? :)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Timanttiset rusetit

Tässä postauksessa esittelisin vielä toisen tuotteen, jonka Born Pretty Store lähetti minulle. Kyseessä ovat ihanat timanttiset rusetti kynsikorut! Aikaisemmin en olekkaan tällaisia kynsikoruja omistanut, joten olivat oikein mieluisa testattava siinä mielessä. 

Linkkien klikkaaminen ei hyödytä minua mitenkään, ne ovat vain auttamassa teitä lukijoita. :)
 

Koska tällaisten korujen käyttö oli aivan uutta minulle, tein pientä tutkimusta siitä, miten moiset kannattaisi kiinnittää. Lopuksi päätin kiinnittää ne vain päällyslakalla, sillä pienen testailun jälkeen totesin että jos rusetit haluaa vielä tämän elämän aikana pois, ei kannata käyttää kynsiliimaa. 


Siis niin kauniit! Nyt varmaan moni miettii että "Toihan nyt jää joka paikkaan kiinni!" mutta voinkin kertoa toista! Kertaakaan ei jäänyt hiuksiin tai muuallekkaan kiinni. En tiedä oliko kyse silkasta tuurista, mutta pääasia että rusetti ei haitannut menoa! Rusetin voi myös tietysti asetella toisinpäinkin, niin että roikkuva osa on kynnen vapaata kasvua kohti. Minusta tuntui loogisemmalta laittaa roikkuva osa kynsinauhaa kohti. 


Rusetin kavereiksi pääsi Essien uudesta neon kokoelmasta I'm Addicted sekä China Glazen Glistening Snow.  
Jos rusetit mielyttivät silmää, pääset tutustumaan niihin lähemmin tästä.

Rusetit olivat kynnellä vain yhden päivän, ja varmasti olisivatkin pysyneet pidempään ellen olisi ottanut niitä pois. Pelkäsin hukkaavani ne ! :D
Lopuksi mainostaisin vielä kerran alennuskoodia, jolla saat Born Pretty Store tilauksestasi 10% alennusta.



Olivatko rusetit kivoja, vai liian yliampuvia? Tykkäätkö itse käyttää kynsikoruja, ja jos tykkäät niin millaisia?

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sivuttaista pitsiä

Olin jo miitin jälkeen tohkeissani jatkamassa meneillään olevaa haastetta, mutta postista tupsahtikin yllätäen paketti joka toi mukanaan oikein kivoja ylläreitä. Nimittäin Born Pretty Store lähetti minulle testattavaksi muutamia kiinnostavia juttuja, ja tässä olisi niistä toinen. 

Mahdollisista linkkien klikkailuista tms. en hyödy mitenkään. ;)


Nyt heti alkuun täytyy mainita, että kyllä vähän jännitti avata tämä tarrapakkaus, koska tarrat. Ne harvat kerrat kun olen itseäni päättänyt tarrojen takia kiduttaa, olen poikkeuksetta joutunut otsasuoni pullistellen jättämään projektin kesken. Niiden kanssa vaan ei voi onnistua. Noh, rumpujen pärinää kiitos..


Success! Tarra liuskoja oli pakkauksessa siis yhteensä neljä, ja kahta eri leveyttä. Tarrojen irroitus oli oikeastaan ainoa vaikea paikka, sillä tarrojen ryökäleet olisivat halunneet katkeilla vähän mistä sattuu. Leikkelinkin siis ne heti pienemmiksi paloiksi. Kuitenkin kynnelle ne saatuani asettuivat ne ihan nätisti! Laitoin päälle kaksi kerrosta päällyslakkaa, ja kulmat eivät jääneet törröttelemään mistään. Lisäsin vielä kavereiksi fuksian pinkit paljetit, jotka sitten kivasti vuotivat väriä kun laitoin päällyslakan.

Alla on kaksi kerrosta Essien Madmoisellea, ja sivuttaisranskis on tehty OPIn My Boyfriend Scales The Walls lakalla. 



Lakkaukset oliva kynsillä 2 päivää, ja tarrat pysyivät kivasti paikallaan. Jos olisin pitänyt pidempään, päällyslakkaa olisi voinut vielä lisätä vaikka kerroksen, että kulmat olisivat varmasti pysyneet hyvin kynnellä. :)

Jos joku kiinnostui pitsistä enemmän, tästä pääsee suoraan katsomaan niitä!
Lopuksi vielä muistuttaisin alennuskoodista, jolla saa 10% alennusta.



Mitäs tykkäsitte? Uskallaudutteko käyttämään tarroja kynsillä ?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kynsibloggaajien miitti osa 2

Viime postauksessa tulikin jo esiteltyä miitin tapahtumia enemmän, ja nyt syventyisinkin goodie bagin sisältöön. Pienet muovipussit olivat pullollaan kaikkia ihanuuksia! Piti muistaa aina välillä pyyhkäistä kuolat suupielistä, kun oli niin ihania lakkoja että.


Kauneudenkaupalta saatiin OPIn lakat, Minnie Style ja Super Bass Shatter, ihana OPIn seinäkalenteri joka ei ole kuvassa siksi että se pääsi heti seinälle! Lisäksi mukana tuli vielä OPIn kynsiviila. 

Consult Ladylta tuli China Glazen lakat, jokaiselle taisi alunperin tulla vain yksi, mutta vaihtelin ja sain mukaani toisenkin China Glazen. Pinkki on Limbo Bimbo ja kaunis sininen on ilmeisesti Sexy in the City, omastani nimittäin oli pudonnut pohjatarra pois. Mukana tuli myös ihanalta tuoksuva Body Drench Sun Splashed Mango kosteusvoide, joka on jäänyt kuvista jotenkin pois. Höh!

NailCityltä taas tuli Zoyan lakat. Minulla kävi tuuri, ja sain Vegan! Siis todella kaunis kimalteleva glitter tekstuuripläjäys! Se oli ensimmäinen jota lakoista kokeilin kynsille ja.. apua, ei se sopinut minulle jotenkin yhtään! En suostu luovuttamaan sen suhteen vielä, niin kaunis se ainakin pullossa on..

Pussissani tosiaan oli myös Essien Fashion Playground, mutta vaihdoin sen Sexy in the Cityyn, sillä minulta löytyy jo Essien Mint Candy Apple, ja se oli melkein täydellinen dupe sille, ainoa ero oli seassa oleva shimmer. Jokainen sai myös joko L'orealin tai Maybelinen lakan, ja minä sain L'orealin Jeans Effect lakan nimeltään Jean and Tonic. Hauska persikan värinen tekstuuri!

Kuvissa olevat Essencen Cool Breeze ja Ciaten Members only ovat Rakkauspapaijalta kirppistelyn yhteydessä ostettuja lakkoja, nam! 


Lopuksi vielä omat miittikynnet, jotka oli samana aamuna paniikissa sutaistut. Onneksi idea sentään oli valmiina, ja lakat valittuina. Pohjalla on OPIn Samoan Sand, ja tummempi ruskea on Kure Bazaarin Cappucino. Valuvat jäätelöt ovat sitten kaikki Nicole by OPIn Roughless kokoelmasta, herkkuja tekstuureita. 




Vielä kerran kiitokset kaikille sponsoreille, osallistujille ja eritoten järjestäjille, kyllä taas bloggaajia hemmoteltiin ;) !


torstai 19. kesäkuuta 2014

Kynsibloggaajien miitti 14.6

Olen varmasti miitin viimeinen, joka tätä postausta kirjoittaa ja vilkkaimmat lukijat ovatkin varmasti saaneet lukea tämän jo moneen otteeseen, mutta jos vielä kerta kiellon päälle. Elikkä nyt saatte hieman kuulla, miten Helsingissä järjestetty kynsibloggaajien miitti meni! Ihanaiset järjestäjät Viveka Pitkät Kynnet,Suvi Passion for Nails ja Hanna Kynsipöllö kosmetiikkapuussa olivat nähneet kauheasti vaivaa, ja järjestäneet oikein ihanan päivän.
 
Lauantai aamun herätys oli paniikintäyteinen, sillä en ollut edes aloittanut miittikynsieni tekoa. Aamukahvit tulille ja kynsilakkasudit heilumaan, ja sain kuin sainkin kaiken valmiiksi. Onneksi Viveka jonka luona miitti pidettiin, asui todella lähellä, ja matkaan ei mennyt kauaa. Aluksi tarjolla oli alkumaljat, ja samalla itselleen sai askarrella nimilapun. Kaikki esittäytyivät, ja sen jälkeen siirryttiin syömään tarjolla olevia suolaisia ja makeita. 


Herkullisen kakun miittiin oli taiteillut marsispossu. Ei olisi millään raaskinut leikata noin kaunista kakkua! Jos oikein muistan, sisältä löytyi suklaata ja mangoa, oli muuten ihan älyttömän hyvää. :) Cloetta oli myös sponssanut karkkeja joita taustalla vilkkuu, makuina uudet Comedy ja Crime. Hedelmä namit oli mun lempparit! Onneksi jokaiselle bloggaajalle olikin oma pussukka minkä sai kiikuttaa kotiin, goodie bagin sekä OPIn kalenterin kera! 


Kaiken syömisen ohella kisailtiin myös tietovisan merkeissä, ja myös OPIlta tuli käymään ihastuttava Viola, jonka kanssa saatiin kivaa keskustelua aikaiseksi aina OPIn historiasta feikki lakkoihin ja jatkossa tulossa oleviin mahdollisiin suunnitelmiin bloggaajien kanssa. 


Tietysti illan jatkuessa pidemmälle alkomahooliakin nautiskeltiin, ja UFO SHOT oli sponssanut meille neljä isoa pulloa, joista osasta tehtiin heidän nettisivujen mukaan boolia. Tuli oikein hyvää! Raikastamolta  oltiin saatu myös jokaiselle pullo luomu kolaa. En ollut sellaista aikaisemmin juonutkaan, mutta minun suuhuni maistui oikein kivalle.

Iltaa jatkettiin Helsingin yöelämään ja Namuun. Pääsimme jonon ohi ilmaiseksi, ja houstin saattelemana löydettiin omaan pöytään jossa eteen kannettiin juotavaa. Oli tosi mukavaa kun isompikin porukka mahtui yhden pöydän ääreen istuskelemaan, ja juotavaakaan ei tarvinnut olla jonottamassa. Baarissa istuskeltiin melkeimpä pilkkuun asti, sen verran mahtavaa porukkaa oli! 

Kuvan napannut Tanja Karthaus.

Lääh puuh, nyt riitti asiaa ja kuviakin niin paljon, että taidan jättää goodie bagin sisällön ja loput sponsorit seuraavaan postaukseen. Kiitokset vielä järjestäjille ja kaikille osallistuneille, ja myös sponsoreille! Oli ihan mahtava ilta, ja oli mukavaa tutustua kaikkiin. :)