tiistai 1. heinäkuuta 2014

Day 06: Fav Movie

Vihdoin voin jatkaa haastetta! Arkistoon onkin kertynyt muutamat haastekynnet, ja palan innosta jakaa ne teidän kanssa. On ollut niin ihanan sateinen päivä, että olen valmistellut jo muutamat haastekynnet postaukset valmiiksi.

Tämä päivä osottautuikin odotettua haastavammaksi, sillä minulla oli muutama hyvä leffa mielessä, mutta ne olivatkin liian hankalia toteuttaa. Yksi ehdokkaista oli huikean hyvä leffa Forrest Gump, mutta luovutin jo suunnittelu vaiheessa. Mietiskelin ja kaivelin kynsilakkoja, kun radiosta rupesi soimaan tämä kappale ja keksinkin siltä istumalta mitä teen.


Pirates of The Caribbean kynnet! Suunnittelu lähtikin sitten siitä, että halusin käyttää OPIn Skull & Glossbones, Pirates of The Caribbean: On Stranger Tides kokoelmasta ja myös jollekkin kynnelle taiteilla Jackin päähuivin ja sen yli roikkuvan koruhässäkän. 

Nimettömään päädyin laittamaan kolme kerrosta SpaRitualin Laugh Out Loudia edustamaan vettä, ja pikkurilliin ihanaista IsaDoran tekstuuria Gold Crush. Etusormeen laitoin mustan pyörylä niitin, joka viittaa Black Pearliin (joka on laiva joo, mutta sellaista en varmasti olisi osannut maalata!).


Kynsillä: SpaRitual Laugh Out Lous, OPI Skull&Glossbones sekä IsaDora Gold Crush.

Mitäs tykäsitte, tuliko onnistuneet? Ja onkos täällä muita Pirates of the Caribbean faneja? :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo!! :) Oonkin vetänyt itteni ihan Pirates of The Caribbean ähkyyn ja kattonut kaikki leffat muutaman päivän sisään! :D Yarr matey!

      Poista