tiistai 29. huhtikuuta 2014

Im in the army now

Asento! Olin jonkun aikaa etsiskellyt oikeanlaista "armeijan" väristä vihreää, ja päädyinkin Essien Sew Psyched:iin. Todella ihana mutaisan vihreä creme shimmerillä. Shimmeri ei pomppaa ollenkaa silmille, sen huomaa vain jos auringon valo siihen osuu. Omassani oli ainakin leveä suti ja peittävyys oli oikein mukava, helposti selvisi kahdella kerroksella.


Viime postauksessa hehkutinkin löllö leimasinta ja sitä miten kivasti onnistuin saamaan sillä koko kynnen kokoiset kuvat leimattua, joten luonnollisesti oli pakko leimailla lisää! Tuli myös huomattua että löllö leimasimella ei sattunut painaa kynnelle kuviota niin kuin Konadin kovemmalla leimasimella kävi. Kynnen kärkeen sattui ilkeästi kun piti saada koko kynnelle kuvio, ja pelkäsin myös napsauttavani kynteni poikki leimasimen kanssa runnomisella.

Nimettömässä kaksi kerrosta OPI Alpine Snow:ta ja leimauskuvio Konadin S6 laatasta. Leimauslakkana Konadin hopea leimauslakka. Ihan virheetönhän leimauksesta ei toki tullut, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään. Kokeilin ensin samalta laatalta löytyvää kuviota mustalla leimauslakalla, mutta en onnistunut kohdistamaan kuviota oikein, joten vaihdoin hieman anteeksiantavampaan kuvioon sekä lakkaan.

Päälle tuli vielä pienet hopeat kolmion muotoiset niitit, kynsiliimalla kiinnitettynä. Päälle tietysti vielä kunnon kerros päällyslakkaa, joka auttaa niittejä myös pysymään pidempään. 




Kynsillä: Essie Sew Psyched, Konad Special Silver sekä OPI Alpine Snow.

Mukava huomata että leimailun kanssa harjoittelu on tuottanut tulosta! Sew Psyched olisi muuten myös ehkä passannut leimailuun, mitä nyt ehdin sitä testailla.

2 kommenttia:

  1. Tykkään myös tuollaisista mutaisista ja vähän tunkkaisista sävyistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä ne on kivoja, ja jotenkin tuntuu että helpompi yhdistää ne myös vaatteisiin kuin kirkkaammat sävyt :)

      Poista