lauantai 10. toukokuuta 2014

Hyvää synttäriä mulle!

Kyllä se näin on että jälleen on vuosi vierähtänyt ja on taas aika juhlistaa omia synttäreitä! Olinkin suunnitellut monenmoista syntymäpäiviin liittyvää kynsitaidetta, mutta päädyin yhdistämään niistä kaksi. 

Nimettömään sain idean Nailstorming nimiseltä käyttäjältä instagramissa, kynsillä oli muutakin ihanaa syntymäpäiviin liittyvää mutta en kehdannut koko manikyyriä sentään apinoida. Kakku kynttilöiltä tuntuikin sitten kivoimmalta idealta, ja oli myös suhteellisen helppo. Pohjalla on kerros Essien Madmoisellea sekä kerros China Glazen Fairy Dustia. Niinsanottu kakku on vain OPI:n Alpine Snowlla tehty suora ranskis ja kynttilät tuhertelin veden kanssa ohennetuilla akryylimaaleilla.
Ajattelin että ikä olisi myös jotenkin hauska saada mukaan, mutta kakkuun ei ihan kuitenkaan sitä 21 kynttilää mahtunut, joten etusormeen ja keskisormeen tein irtoglittereillä numerot. Pohjana toimii Essien Beach Daquiri ja kerros Fairy Dustia.


Huomasin muuten nyt vasta että nimetön on jäänyt tarkennuksen ulkopuolelle, höh! Ja kuva on muutenkin vähän vinksallaan. Laitetaan synttäri skumpan piikkiin..

Punaiset lakat ovat yleensä tuottaneet ihan mielettömiä ongelmia, ei ole jotenkin tuntunut omalta väriltä. No alkukeväästä törmäsinkin sitten Beach Daquiriin ja siis W-O-W onko vähän ihana punainen! Kuvassa sävy näyttää liian oranssilta, suosittelen googlailemaan swatcheja. Nannaa kynsillä! 

Kynsillä: Essie Madmoiselle, Essie Beach Daquiri, OPI Alpine Snow sekä China Glaze Fairy Dust.

Nyt lisää skumppaa naamariin, ja illan tullen voi aina kynsiltä tarkistaa että minkäs verran sitä ikää olikaan mittarissa. ;)

4 kommenttia: