lauantai 28. kesäkuuta 2014

Timanttiset rusetit

Tässä postauksessa esittelisin vielä toisen tuotteen, jonka Born Pretty Store lähetti minulle. Kyseessä ovat ihanat timanttiset rusetti kynsikorut! Aikaisemmin en olekkaan tällaisia kynsikoruja omistanut, joten olivat oikein mieluisa testattava siinä mielessä. 

Linkkien klikkaaminen ei hyödytä minua mitenkään, ne ovat vain auttamassa teitä lukijoita. :)
 

Koska tällaisten korujen käyttö oli aivan uutta minulle, tein pientä tutkimusta siitä, miten moiset kannattaisi kiinnittää. Lopuksi päätin kiinnittää ne vain päällyslakalla, sillä pienen testailun jälkeen totesin että jos rusetit haluaa vielä tämän elämän aikana pois, ei kannata käyttää kynsiliimaa. 


Siis niin kauniit! Nyt varmaan moni miettii että "Toihan nyt jää joka paikkaan kiinni!" mutta voinkin kertoa toista! Kertaakaan ei jäänyt hiuksiin tai muuallekkaan kiinni. En tiedä oliko kyse silkasta tuurista, mutta pääasia että rusetti ei haitannut menoa! Rusetin voi myös tietysti asetella toisinpäinkin, niin että roikkuva osa on kynnen vapaata kasvua kohti. Minusta tuntui loogisemmalta laittaa roikkuva osa kynsinauhaa kohti. 


Rusetin kavereiksi pääsi Essien uudesta neon kokoelmasta I'm Addicted sekä China Glazen Glistening Snow.  
Jos rusetit mielyttivät silmää, pääset tutustumaan niihin lähemmin tästä.

Rusetit olivat kynnellä vain yhden päivän, ja varmasti olisivatkin pysyneet pidempään ellen olisi ottanut niitä pois. Pelkäsin hukkaavani ne ! :D
Lopuksi mainostaisin vielä kerran alennuskoodia, jolla saat Born Pretty Store tilauksestasi 10% alennusta.



Olivatko rusetit kivoja, vai liian yliampuvia? Tykkäätkö itse käyttää kynsikoruja, ja jos tykkäät niin millaisia?

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sivuttaista pitsiä

Olin jo miitin jälkeen tohkeissani jatkamassa meneillään olevaa haastetta, mutta postista tupsahtikin yllätäen paketti joka toi mukanaan oikein kivoja ylläreitä. Nimittäin Born Pretty Store lähetti minulle testattavaksi muutamia kiinnostavia juttuja, ja tässä olisi niistä toinen. 

Mahdollisista linkkien klikkailuista tms. en hyödy mitenkään. ;)


Nyt heti alkuun täytyy mainita, että kyllä vähän jännitti avata tämä tarrapakkaus, koska tarrat. Ne harvat kerrat kun olen itseäni päättänyt tarrojen takia kiduttaa, olen poikkeuksetta joutunut otsasuoni pullistellen jättämään projektin kesken. Niiden kanssa vaan ei voi onnistua. Noh, rumpujen pärinää kiitos..


Success! Tarra liuskoja oli pakkauksessa siis yhteensä neljä, ja kahta eri leveyttä. Tarrojen irroitus oli oikeastaan ainoa vaikea paikka, sillä tarrojen ryökäleet olisivat halunneet katkeilla vähän mistä sattuu. Leikkelinkin siis ne heti pienemmiksi paloiksi. Kuitenkin kynnelle ne saatuani asettuivat ne ihan nätisti! Laitoin päälle kaksi kerrosta päällyslakkaa, ja kulmat eivät jääneet törröttelemään mistään. Lisäsin vielä kavereiksi fuksian pinkit paljetit, jotka sitten kivasti vuotivat väriä kun laitoin päällyslakan.

Alla on kaksi kerrosta Essien Madmoisellea, ja sivuttaisranskis on tehty OPIn My Boyfriend Scales The Walls lakalla. 



Lakkaukset oliva kynsillä 2 päivää, ja tarrat pysyivät kivasti paikallaan. Jos olisin pitänyt pidempään, päällyslakkaa olisi voinut vielä lisätä vaikka kerroksen, että kulmat olisivat varmasti pysyneet hyvin kynnellä. :)

Jos joku kiinnostui pitsistä enemmän, tästä pääsee suoraan katsomaan niitä!
Lopuksi vielä muistuttaisin alennuskoodista, jolla saa 10% alennusta.



Mitäs tykkäsitte? Uskallaudutteko käyttämään tarroja kynsillä ?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kynsibloggaajien miitti osa 2

Viime postauksessa tulikin jo esiteltyä miitin tapahtumia enemmän, ja nyt syventyisinkin goodie bagin sisältöön. Pienet muovipussit olivat pullollaan kaikkia ihanuuksia! Piti muistaa aina välillä pyyhkäistä kuolat suupielistä, kun oli niin ihania lakkoja että.


Kauneudenkaupalta saatiin OPIn lakat, Minnie Style ja Super Bass Shatter, ihana OPIn seinäkalenteri joka ei ole kuvassa siksi että se pääsi heti seinälle! Lisäksi mukana tuli vielä OPIn kynsiviila. 

Consult Ladylta tuli China Glazen lakat, jokaiselle taisi alunperin tulla vain yksi, mutta vaihtelin ja sain mukaani toisenkin China Glazen. Pinkki on Limbo Bimbo ja kaunis sininen on ilmeisesti Sexy in the City, omastani nimittäin oli pudonnut pohjatarra pois. Mukana tuli myös ihanalta tuoksuva Body Drench Sun Splashed Mango kosteusvoide, joka on jäänyt kuvista jotenkin pois. Höh!

NailCityltä taas tuli Zoyan lakat. Minulla kävi tuuri, ja sain Vegan! Siis todella kaunis kimalteleva glitter tekstuuripläjäys! Se oli ensimmäinen jota lakoista kokeilin kynsille ja.. apua, ei se sopinut minulle jotenkin yhtään! En suostu luovuttamaan sen suhteen vielä, niin kaunis se ainakin pullossa on..

Pussissani tosiaan oli myös Essien Fashion Playground, mutta vaihdoin sen Sexy in the Cityyn, sillä minulta löytyy jo Essien Mint Candy Apple, ja se oli melkein täydellinen dupe sille, ainoa ero oli seassa oleva shimmer. Jokainen sai myös joko L'orealin tai Maybelinen lakan, ja minä sain L'orealin Jeans Effect lakan nimeltään Jean and Tonic. Hauska persikan värinen tekstuuri!

Kuvissa olevat Essencen Cool Breeze ja Ciaten Members only ovat Rakkauspapaijalta kirppistelyn yhteydessä ostettuja lakkoja, nam! 


Lopuksi vielä omat miittikynnet, jotka oli samana aamuna paniikissa sutaistut. Onneksi idea sentään oli valmiina, ja lakat valittuina. Pohjalla on OPIn Samoan Sand, ja tummempi ruskea on Kure Bazaarin Cappucino. Valuvat jäätelöt ovat sitten kaikki Nicole by OPIn Roughless kokoelmasta, herkkuja tekstuureita. 




Vielä kerran kiitokset kaikille sponsoreille, osallistujille ja eritoten järjestäjille, kyllä taas bloggaajia hemmoteltiin ;) !


torstai 19. kesäkuuta 2014

Kynsibloggaajien miitti 14.6

Olen varmasti miitin viimeinen, joka tätä postausta kirjoittaa ja vilkkaimmat lukijat ovatkin varmasti saaneet lukea tämän jo moneen otteeseen, mutta jos vielä kerta kiellon päälle. Elikkä nyt saatte hieman kuulla, miten Helsingissä järjestetty kynsibloggaajien miitti meni! Ihanaiset järjestäjät Viveka Pitkät Kynnet,Suvi Passion for Nails ja Hanna Kynsipöllö kosmetiikkapuussa olivat nähneet kauheasti vaivaa, ja järjestäneet oikein ihanan päivän.
 
Lauantai aamun herätys oli paniikintäyteinen, sillä en ollut edes aloittanut miittikynsieni tekoa. Aamukahvit tulille ja kynsilakkasudit heilumaan, ja sain kuin sainkin kaiken valmiiksi. Onneksi Viveka jonka luona miitti pidettiin, asui todella lähellä, ja matkaan ei mennyt kauaa. Aluksi tarjolla oli alkumaljat, ja samalla itselleen sai askarrella nimilapun. Kaikki esittäytyivät, ja sen jälkeen siirryttiin syömään tarjolla olevia suolaisia ja makeita. 


Herkullisen kakun miittiin oli taiteillut marsispossu. Ei olisi millään raaskinut leikata noin kaunista kakkua! Jos oikein muistan, sisältä löytyi suklaata ja mangoa, oli muuten ihan älyttömän hyvää. :) Cloetta oli myös sponssanut karkkeja joita taustalla vilkkuu, makuina uudet Comedy ja Crime. Hedelmä namit oli mun lempparit! Onneksi jokaiselle bloggaajalle olikin oma pussukka minkä sai kiikuttaa kotiin, goodie bagin sekä OPIn kalenterin kera! 


Kaiken syömisen ohella kisailtiin myös tietovisan merkeissä, ja myös OPIlta tuli käymään ihastuttava Viola, jonka kanssa saatiin kivaa keskustelua aikaiseksi aina OPIn historiasta feikki lakkoihin ja jatkossa tulossa oleviin mahdollisiin suunnitelmiin bloggaajien kanssa. 


Tietysti illan jatkuessa pidemmälle alkomahooliakin nautiskeltiin, ja UFO SHOT oli sponssanut meille neljä isoa pulloa, joista osasta tehtiin heidän nettisivujen mukaan boolia. Tuli oikein hyvää! Raikastamolta  oltiin saatu myös jokaiselle pullo luomu kolaa. En ollut sellaista aikaisemmin juonutkaan, mutta minun suuhuni maistui oikein kivalle.

Iltaa jatkettiin Helsingin yöelämään ja Namuun. Pääsimme jonon ohi ilmaiseksi, ja houstin saattelemana löydettiin omaan pöytään jossa eteen kannettiin juotavaa. Oli tosi mukavaa kun isompikin porukka mahtui yhden pöydän ääreen istuskelemaan, ja juotavaakaan ei tarvinnut olla jonottamassa. Baarissa istuskeltiin melkeimpä pilkkuun asti, sen verran mahtavaa porukkaa oli! 

Kuvan napannut Tanja Karthaus.

Lääh puuh, nyt riitti asiaa ja kuviakin niin paljon, että taidan jättää goodie bagin sisällön ja loput sponsorit seuraavaan postaukseen. Kiitokset vielä järjestäjille ja kaikille osallistuneille, ja myös sponsoreille! Oli ihan mahtava ilta, ja oli mukavaa tutustua kaikkiin. :)

torstai 12. kesäkuuta 2014

Naughty Nautical

Viime aikoina on ollut hirveästi kaikkea hämminkiä, joten blogi on jäänyt huomiotta. Kynnet olivat muutaman päivän ilman lakkaa, ja siivoillessani etusormeen tulikin lohkeama. Onneksi Orlyn nail rescue auttoi, ja kynsi saatiin pelastettua. Alkuviikosta oli myös työhaastattelu ja sitä stressailessa en kerennyt ajatella kynsiä. Kokosimme isän kanssa myös Ikeasta ostamaamme sänkyä hetken ( Lue: pienen ihmisiän ) ja toinen ostamistamme patjoista oli homeessa. Mahtavaa. 
Nyt sitten kun on olo vähän rauhoittunut, annoin kynsillekkin viimein huomiota.


Viikon takaiselta Viron reissulta mukaan nappasin Essien Naughty Nautical nimisen ihanuuden.Kuvissa väri on liian sininen, todellisuudessa väri on enemmän vihreään taittavampi, ja seassa runsaasti hopeaa shimmeriä. Kaksi kerrosta riitti tasaiseen lopputulokseen. Nimettömään lakkasin kaksi kerrosta Essien Mint Candy Applea, teippailin ja päälle lätkin kerroksen NN:ää.

Nyt kun lauantaina on tosiaan viimeinkin kauan odottamani kynsibloggareiden miitti, en jaksanut alkaa väkertämään sen ihmeellisempiä kynsiä. 


Lupaan viimeistään miitin jälkeen kattavampaa postausta, ja jatkan myös haastetta eteenpäin. :)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Day 04: Disney


Pienempänä nassikkana rakastin disney leffoja yli kaiken, ja kotoa löytyikin VHS kasetteja joka lähtöön. Yksi ehdottomista lemppareista oli kuitenkin Pocahontas. Kappale "Colors of the Wind" inspiroi minua näihin kynsiin. Kuuntelin kyseistä kipaletta nonstoppina samalla kun laitoin kynsiä ja fiilistelin. Harmi että VHS koneisto on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, joten leffojakaan ei voi enää katsoa. Tietty DVD versiot on kaikista tainnut tulla, mutta eihän se ole sama asia. ;)


Pohjalla on ehkä ihanin sininen ikinä, Essien Bikini So Teeny. Vaaleansininen creme, ja seassa hopeaa shimmeriä. Peittävyys toki ei ole Essien parasta, kolme kerrosta vaadittiin tasaiseen lopputulokseen. Päälle sudin leveällä pensselillä (en tiedä virallista nimitystä, mutta banneristani löytyy sellainen) sinisellä, vaaleanpunaisella sekä turkoosilla akryymaalilla, ja lehdet ovat myös veteen laimennetuilla akryyleillä tehty. Jokseenkin mukiinmenevä lopputulos! 

Mitäs tykkäsitte ? Mikä on sinun mielestäsi paras Disney leffa ? :) 

tiistai 3. kesäkuuta 2014

The totally doable 'I have life' nail art challenge!


Instagramin puolella varmasti monelle tutuksi tulleet Californianailsin järjestämät haasteet on aina vaikuttanut mielenkiintoisilta, ja monta kertaa on pitänyt osallistua, mutta ei ole mukamas ollut tarpeeksi aikaa. No tälläkin hetkellä on monta rautaa tulessa, mutta katselin tämän kuun haastetta ja se vaikutti niin kivalta etten malttanut jättää väliin.

01 The Sky. Mieleen tuli ensimmäisenä sininen kirkas taivas ja pilviä, mutta se tuntui liian lattealta idealta. Seuraavaksi tulikin mieleen auringonlasku. Tein pohjaksi liukuvärin noin miljoonalla värillä (CG Liquid Leather, OPI Casino Royale, OPI I Just Can't Cobe-Acabana, A-England Elaine, Depend 391 sekä CG Fairy Dust) Ja päälle tein mustalla ja valkoisella akryylimaalilla yksityiskohtia. 



Suhteellisen onnistuneet tuli, jos vertaa aikaan jonka näihin käytin. En vaivautut teippaamaan tai laittamaan Peel-Offia kynsinauhoille, ja mustaa lakkaa olikin ah niin ihanaa puhdistella kynsinauhoilta. Jos olisin uhrannut hieman enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä olisi jäljestä voinut tulla hieman siistimpää. 



Aikataulusta sen verran, että en usko että pystyn pysymään tahdissa. Teen haasteen jokaisen kohdan kyllä, mutta julkaisupäivät saattaa heitellä. Huomenna olisi jo seuraavan vuoro, ja en usko että kerkeän vielä silloin sutimaan uusia. 

Seuraavaksi onkin kiva aihe, tiedän jo mitä aion tehdä ;) Aikookos kukaan muu osallistua?