torstai 12. kesäkuuta 2014

Naughty Nautical

Viime aikoina on ollut hirveästi kaikkea hämminkiä, joten blogi on jäänyt huomiotta. Kynnet olivat muutaman päivän ilman lakkaa, ja siivoillessani etusormeen tulikin lohkeama. Onneksi Orlyn nail rescue auttoi, ja kynsi saatiin pelastettua. Alkuviikosta oli myös työhaastattelu ja sitä stressailessa en kerennyt ajatella kynsiä. Kokosimme isän kanssa myös Ikeasta ostamaamme sänkyä hetken ( Lue: pienen ihmisiän ) ja toinen ostamistamme patjoista oli homeessa. Mahtavaa. 
Nyt sitten kun on olo vähän rauhoittunut, annoin kynsillekkin viimein huomiota.


Viikon takaiselta Viron reissulta mukaan nappasin Essien Naughty Nautical nimisen ihanuuden.Kuvissa väri on liian sininen, todellisuudessa väri on enemmän vihreään taittavampi, ja seassa runsaasti hopeaa shimmeriä. Kaksi kerrosta riitti tasaiseen lopputulokseen. Nimettömään lakkasin kaksi kerrosta Essien Mint Candy Applea, teippailin ja päälle lätkin kerroksen NN:ää.

Nyt kun lauantaina on tosiaan viimeinkin kauan odottamani kynsibloggareiden miitti, en jaksanut alkaa väkertämään sen ihmeellisempiä kynsiä. 


Lupaan viimeistään miitin jälkeen kattavampaa postausta, ja jatkan myös haastetta eteenpäin. :)

1 kommentti: